|
|
|
||
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
||
|
|
|
||
|
|
|
||
|
|
|
||
|
|
|
||
|
|
|
||
|
|
|
||
S:t Mikaelin viimeinen purjehdus syksyllä 1747 vei mukanaan paitsi kokonaisena säilyneen aluksen myös katkelman aikakauden arkea ja juhlaa. Arvokkaiden esinelöytöjen ansiosta alusta on lähes neljän vuosikymmenen ajan seurannut aarrelaivan maine. Suurin osa lastista oli kuitenkin aivan arkista tavaraa. S:t Mikael kuljetti muun muassa tammilankkuja, turkinlankaa, kristallisokeria, tupakkaa ja tynnyrikaupalla kapakalaa.
Carl Pouls. Amiel Pietarista. Tuli Amsterdamista, aikoo Pietariin mukanaan:
1000 naulaa Tupakkia 1 1/2 riksiä 18 killinkiä
100 naulaa Kristalli-sokuria 1 1/2 riksiä
100 naulaa Zinoberia 1 1/2 riksiä
130 naulaa Turkinlankaa 1 1/2 riksiä 6 killinkiä
45 pakkaa kattuunia 1 1/2 riksiä 13 killinkiä
21 kappaletta Tammilankkuja 17 killinkiä
1 härkätynnyri Wiinietikkaa 12 killinkiä
1/6 kippuntaa Kapakalaa 2 killinkiä
1/8 tynnyriä Silliä 2 killinkiä
1322 riksin edestä kauppatavaraa 16 riksiä 2 killinkiä
1 pottu Italian Wiiniä 2 riksiä
1 härkätynnyri Ylämaan Wiiniä 1/2 riksiä
Maksetaan laiwurille 1 riksi Jää 26:12 Majakkaraha 23 killinkiä
Tohtori Christian Ahlstöm löysi lastiluettelon Juutinrauman salmesta kulkeneiden hollantilaisten alusten päiväkirjasta vuodelta 1747. Päiväkirjaa säilytetään Tanskan valtionarkistossa Kööpenhaminassa. (Lähde: Ahlström, Christian: Syvyyksien sylistä. Karisto 1981. )
Arkistoista löytyneiden tullausluetteloiden perusteella tiedetään, että varsinaisen elintarvike- ym. lastinsa ohella St.Mikael kuljetti huomattavan arvokasta, erikseen määrittelemätöntä kauppatavaraa. Tullausarvoltaan se oli yli 60 % koko lastin arvosta. Sukellustutkimusten yhteydessä löydetyt hopea- ja kultaesineet sekä Meissenin posliinit kuuluvat tähän kauppatavaraan.
Arvolöydöt saavat julkisuudessa huomiota, mutta todellisten aarteiden arvoa ei mitata kullassa ja kimalluksessa. Aarrelaivoja ovat kaikki ne hylyt, jotka voivat antaa jälkipolville mahdollisimman monipuolisen ja avartavan käsityksen menneestä maailmasta. S:t Mikaelin esineistön perusteella voidaan tutkia yhtä lailla 1740-luvun merenkulkua ja merenkävijän arkipäivää kuin kansainvälisiä kauppasuhteita.
Esinetutkimukselle S:t Mikaelilla on annettavaa: aluksesta on nostettu esimerkiksi navigointivälineenä käytetty jaakobinsauva, jollaisia maailman hylyistä on aiemmin löydetty vain kymmenkunta. S:t Mikael on kuuluisa arvokkaista Meissen-posliinilöydöistään. Esineillä on huomattava tutkimuksellinen merkitys, sillä ne antavat uutta tietoa Euroopan ensimmäisenä posliinitehtaana tunnetun Meissenin varhaistuotannosta.
© Anna Nurmio-Lahdenmäki 2000
Vuosien 1997 ja 1998 kenttätöissä sukeltajat nostivat S:t Mikaelin hylystä toistasataa Euroopan ensimmäisen posliinitehtaan Meissenin varhaistuotantoon kuuluvaa esinettä ja niiden alkuperäistä pakkaussammalta, jollaista nyt löydettiin ensimmäistä kertaa.
S:t Mikaelin Meissen-posliinilöytö on ainutlaatuinen. Siihen kuuluu osia seitsemästä eri astiastosta sekä taidokkaita pienoisveistoksia. Vastaavaa ei aikaisemmin ole sukellettu laivanhylyn uumenista. Esineiden määrä ja ikä tekee Museoviraston Meissen-kokoelmasta maailmanlaajuisesti vertaansahakevan.
S:t Mikaelista nostettujen Meissen-astioiden joukossa on ns. Böttger-posliinia. S:t Mikaelin Böttgerit ovat ainoita Suomessa, ja muuallakin ne ovat erittäin harvinaisia. Erityisen huomattava on niiden kulttuurihistoriallinen merkitys, sillä Johann Friedrich Böttgeriä pidetään eurooppalaisen posliininvalmistuksen isänä. Jo St. Mikaelin uppoamisaikana Böttger-posliini oli ylimysten keräilytavaraa, jota myytiin kultasepänliikkeissä ja säilytettiin holveissa. Todennäköisesti S:t Mikaelin kuljettamat posliinit olivat matkalla Pietarin hoviin.
Alkemisti Johann Friedrich Böttgerin (1682-1719) ja Ehrenfried Walther von Tschirnhausin (1651-1708) vuonna 1707 keksimä posliini oli kivitavaraa lähellä olevaa punaista posliinia, joka oli lähellä Ary de Milden Delftissä 1677 keksimää Yixing-keramiikkaa. Vuonna 1708 Böttger valmisti ensimmäiset lasitetut posliiniesineensä ja seuraavana vuonna hän esitteli ne kuninkaalle. Niiden innoittamana teollisuutta suosinut Saksin vaaliruhtinas Friedrich August I (August Väkevä, myöhemmin Puolan kuningas August II, 1670-1733) perusti 23.1.1710 Euroopan ensimmäisen posliinitehtaan Dresdeniin nimellä Königliche Porcellain Fabrique, joka kuitenkin jo puolen vuoden kuluttua siirrettiin Meissenin Albrechtsburgiin. Vuoteen 1713 asti valmistettiin pääasiallisesti punaista kivitavaraa (Böttgersteinzeug), jonka tuotanto loppui vasta 1731.
Böttgerin ajan tuotantoa leimaa Dresdenin hovikultaseppä Johan Jacob Irmingerin (k. 1742) barokkimuotoilu, reliefikoristelu sekä kulta- ja hopeakoristelu. Myös monivärimaalausta kokeiltiin tosin huonolla menestyksellä. Useat Böttgerin ajan posliiniesineet on maalattu tehtaan ulkopuolella kotimaalareiden, Hausmaler, työpajoissa. Pääasiassa he olivat kotoisin Augsburgista.
S:t Mikaelin posliinista suuri osa on valkeaa reliefikoristeista posliinia. Osa edustaa Böttgerin ajalla valmistettua tyyppiä ja osa viiniköynnösaiheisista on Johann Joachim Kändlerin 1741 uusimaa mallia.
Böttgerin kuoltua tehtaan johtajaksi siirtyi 1720 Wienin posliinitehtaalta Johan Gregor Höroldt (1696-1775), jonka vaikutus nimenomaan Meissenin käyttämään koristeluun oli merkittävä vuoteen 1731 asti. Hänen kautenaan kehitettiin loistelias väripaletti. Koristeaiheet vaihtelivat maisemista, meri- ja satamanäkymiin sekä kaupunki- ja hovikuvauksiin.
Aluksi Höroldt tilasi tehtaalle kuparipiirroksia, joiden pohjalta koristelu tehtiin, mutta siirtyi pian itse piirtämään koristemallit. Hän kehitti uusia värejä ja oman maalaustyylinsä. Tyypillisintä hänen käyttämälleen koristelulle olivat miniatyyrimaiset kiinalaiset aiheet, chinoiserie, jotka olivat suosittuja vuoden 1723 tienoilta 1750-luvulle asti. Erityisen suosittu ja monipuolinen koriste oli intialaiset kukat, Indianische Blumen.
Johann David Kretschmer kehitti 1739 kuuluisan sipulimallin, Zwiebelmuster. Sitä kuten muitakin 1735-40 syntyneitä suosittuja koristemalleja Strohblumenmuster, Tischenmuster ja Distelmuster, ovat lähes kaikki posliinitehtaat kopioineet.
Osia tee-, kahvi- ja mokka-astiastosta, purppuralla maalattu Indianische Blumen ja Gebrochener Stab, noin 1728. Koristemaalaus Intialaiset kukat eli Indianische Blumen pohjautuu japanilaisen Kakiemon-posliinin koristeisiin. Osassa asioista on myäs maalarien kirjainsigneeraukset.
Koboltinsinisen lasitteenalaisen maalauskoristelun kehittely oli aloitettu 1719. Aluksi siitä vastasivat Böttgerin apulainen David Köhler (k. 1723) sekä Johann Georg, Johann Gottfried ja Johann Gottlieb Mehlhorn, joista Gottlieb siirtyi Kööpenhaminaan 1754. Köhlerin seuraajaksi nimitettiin arkanisti Samuel Stöltzel.
Meissen piti sinivärimaalauksen kehittämistä hyvin tärkeänä: se oli yksi tehtaan "jalokivistä", jonka hiomiseen käytettiin koko 30-luku. Viimein 1739 kehitettiin lasite, joka ei samentanut tai himmentänyt maalausta.
Johann David Kretschmer kehitti 1739 kuuluisan sipulimallin, Zwiebelmuster. Sitä kuten muitakin 1735-40 syntyneitä suosittuja koristemalleja Strohblumenmuster, Tischenmuster ja Distelmuster, ovat lähes kaikki posliinitehtaat kopioineet.
Osia tee-, kahvi- ja mokka-astiastosta, koboltinsinisellä maalattu koriste, Strohblumen- eli Blaublümchen noin 1740. Koboltinsinisen maalausta kokeiltiin ensimmäisen kerran 1719. Koska teknologiaa ei tunnettu, massatuotanto voitiin aloittaa vasta 1739. Maalausaiheet pohjautuivat kiinalaiseen sinivalkeaan posliiniin. Astiaston reliefikoristeena on ns. katkennut sauva eli Gebrochener Stab. Suuressa osassa astioita on maalareiden signeeraukset: w on todennäköisesti Christian Gotthold Walther 1740-luku, g = joko Johan Benjamin Gerlach tai Johann Gottlieb.
Kahvikuppi, sinivärimaalarin signeeraus g = joko Johan Benjamin Gerlach tai Johann Gottlieb, E =joko Carl Friedrich Eggebrecht tai Christian Freidrich Engelmann 1741 jälkeen.
Vuonna 1731 palkattiin tehtaalle toinen alkukauden kuuluista taiteilijoista, kuvanveistäjä Johann Joachim Kändler (1706-75), jonka vaikutus näkyy nimenomaan pienoisveistosten ja astiastomallien suunnittelussa.
Sinivärimaalaus, joka Höroldtin kulta- ja monivärimaalauksen ohella oli ollut merkittävintä alkuaikoina, oli vuoden 1730 alussa saanut rinnalleen runsaasti erikoistuneita maalareita. Tehtaan neljästäkymmenestä maalarista kymmenen oli sinivärimaalaria, joista parhaimpiin kuului vuosina 1720-48 työskennellyt Johann Georg Heintze. Johann Gottfried Klinger (1711-81) maalasi varjostettuja kukkia ja hyönteisiä 1726-46.
Kyvykkäin kaikista oli Adam Friedrich von Löwenfinck (1714-54). Hän on yksi merkittävimmistä persoonallisuuksista Euroopan keramiikan historiassa erityisesti korkeatasoisen emalimaalauksen kehittäjänä. Hän oli saanut koulutuksensa Meissenissa 1726-36, minkä jälkeen hän työskenteli Bayreuthissa 1736-37, Ansbachissa 1737-40 ja Fuldassa 1744/45. Vuonna 1745 hän yritti perustaa oman fajanssitehtaan Waissenauhun, mutta sen epäonnistuttua hän siirtyi vuosiksi 1746-49 Höchstiin. Toisen, Koblenziin suunnittelemansa fajanssitehdasyrityksen jälkeen hän työskenteli loppuelämänsä Hagenaussa.
Alkuaikojen muotoilijoista merkittävimpiä oli vuonna 1727 palkattu Johann Gottlieb Kirchner, joka valmisteli luonnollisen kokoisia eläinveistoksia August Väkevän Japanilaiseen palatsiin. Norsunluuveistäjä Johann Christoph Ludwig Lücke (1703-80) työskenteli tehtaalla muotoilijana 1728-50.
August Väkevä kuoli 1733. Samana vuonna Kirchner erosi ja Kändler jäi vastaamaan tehtaan muotoilusta. Kändlerin uudelleen määritelty tehtävä oli pöytäastiastojen suunnittelu, mutta hänen mielenkiintonsa suuntautui erityisesti pienoisveistoksiin: hänen krinoliiniryhmänsä, komediahahmonsa, käsityöläisensä ja eläinveistoksensa tulivat eurooppalaisen posliinimuotoilun esikuvaksi.
Kändlerin ohella tehtaalla toimi myös muita merkittäviä muotoilijoita: Johann Friedrich Eberlein (1735-49), Peter Reinicke (v:een 1743) ja Friedrich Elias Meyer (1748-61).
August Väkevän poika Friedrich August II (August III, 1696-1763) asetti tehtaan johtoon 1733 itsevaltiaan kreivi Heinrich von Brühlin (1700-63). Kändler suunnitteli hänelle 1737-41 maailmankuulun 2000 osaa käsittäneen astiaston, joka tunnetaan nimellä Joutsenastiasto, Schwanenservice.
Mies ja metsästyshaukka, muotoilija Johann Friedrich Eberlein (1696-1749) noin 1746 (veistoksen pari on nainen ja metsästyshaukka)
Muita S:t Mikaelin hylystä sukellettuja Meissenin posliinitehtaan valmistamia pienoispatsaita ovat:
Huilua soittava paimenpoika, muotoilijat Johann Joachim Kändler (1706-75) ja Peter
Reinicke (1715-68) 1740-luku
Paimentyttö ja lammas, muotoilijat Johann Joachim Kändler ja Peter Reinicke 1740-luku Villisikauros, Makaava lammas, muotoilija Peter Reinicke 1741
Kettu ja kukko (veistosten pareina ovat kettu ja kana), muotoilija Johann Friedrich Eberlein. 1745
Makaava kauris, muotoilija Johann Joachim Kändler 1740-luku
Vuoden 1725 tienoilta lähtien suuren suosion saavuttaneet graafiset lehdet tarjosivat Höroldtille mahdollisuuden irtautua kiinalaisista esikuvista. Erityisesti hän suosi meri-, satama- ja kaupunkinäkymiä. Grafiikka hankittiin Ranskasta ja Hollannista. Tehtaalle hankittiin erityisesti Watteaun, Lancretin ja Boucherin maalausten mukaan tehtyjä kuparipiirroksia.
Rokokoo alkoi vuoden 1740 tienoilla syrjäyttää varhaisempaa barokkisävyistä maalauskoristelua. Vuodesta 1735 lähtien kiinalaisten kukkamaalausten rinnalle alkoivat tulla eurooppalaiset kukat, Holzschnittblumen, joita kutsuttiin myös varjostetuiksi, Ombrierte Blumen. Maalauksen vapauduttua 1740-luvulla kukkamaalausta alettiin kutsua saksalaiseksi, Deutsche Blumen. Kukkien mallit kopioitiin 1735 ilmestyneestä Johann Wilhelm Weinmannin kasviatlaksesta.
Juhla-astiaston osia, Alt-Ozier, mallin ovat suunnitelleet Johann Joachim Kändler (1706-75) ja hänen apulaisensa Johann Friedrich Eberlein (1696-1749) noin 1736, koristemaalaus Deutsche Blumen mainitaan ensimmäisen kerran 1735 nimellä Saxe Ombré. Reunan reliefikoriste tunnettin nimellä Ozier eli pajupunos. Malli uusittiin 1741-45, jolloin vanha malli sai nimekseen Alt-Ozier ja uusi Neu-Ozier. Kukkamaalaukset kopioitiin Johan Wilhelm Weinmanin kasviatlaksesta, joka on painettu Regensburgissa 1735. Se hankittiin Meisseniin 1745. Koristeaiheen nimeksi vakiintui Deutsche Blumen, saksalaiset kukat.
Tee-, kahvi- ja mokka-astiaston osia, purppuralla maalattu Deutsche Blumen, noin 1740. Osassa esineitä on maalarien kirjainsigneeraukset.
Ensin Schleesian sota (1744-45) ja sitten seitsenvuotinen sota (1756-63) miehittäjineen merkitsivät takaiskua Meissenille. Höroldt pakeni Ranskaan, mutta Kändler jäi Meisseniin. Preussin kuningas Fredrik Suuri tilasi tehtaalta huomattavan määrän posliineita ja määräsi myös tehtaan taiteellisen suunnan, jossa ilmeni ranskalainen uusklassismi. Johan Joachim Winckelmannin 1764 ilmestynyt teos Geschichte der Kunst der Altertums vaikutti siihen, että Meissen muiden tehtaiden tavoin alkoi pyrkiä uusklassiseen muotoiluun.
© Heikki Hyvönen 2000