|
|
|
||
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
||
|
|
|
||
|
|
|
||
|
|
|
||
|
|
|
||
|
|
|
||
|
|
|
||
S:t Mikaelin hylky on vaativa sukelluskohde. S:t Mikael lepää noin 40 metrin syvyydessä. Metrilukema vastaa lähes 15-kerroksisen talon korkeutta. Suomen rannikon vesissä S:t Mikaelin syvyyteen asti riittää vain auringonvalon viimeinen kajastus. Yleensä hylyllä on niin pimeää, että keinovalon käyttö on välttämätöntä. S:t Mikaelilla on kylmää ympäri vuoden: lämpötila on tavallisesti +2 ja +4 celsiusasteen välillä. Sukellustöitä vaikeuttaa lisäksi hylkyä peittävä hienojakoinen sedimentti. Se sekoittaa veden helposti, jolloin näkyvyys menetetään. Sukellustyöt edellyttävät harjaantuneita sukeltajia ja korkeatasoisia laitteita. Ennakkovalmistelujen ja turvatoimien on oltava huolellisia. Sukeltajien turvallisuuden lisäksi on varmistettava arkeologisten löytöjen ja hylyn rakenteiden säilyminen vahingoittumattomina.
Kohteen syyvyys ja näkyvyyteen liittyvät ongelmat vaikeuttavat S:t Mikaelin hylyn tutkimussukelluksia eniten.
Syvyys vaikuttaa sukeltajien työskentelyaikaan. Se lasketaan ns. sukellustaulukoiden perusteella. Taulukot on laadittu ehkäisemään sukeltajantautia, joka pahimmillaan voi johtaa kuolemaan. Paineilmaa hengittävä sukeltaja voi käytännössä vierailla hylyssä kahdesti päivässä noin 15 - 20 minuuttia kerrallaan.
Luonnontilaiset näkyvyysolosuhteet hylyllä vaihtelevat 20 senttimetristä useaan metriin. mm. tuulensuunnan muutoksista, virtauksista, pehmeälaatuisen merenpohjan sekaantumisesta, levien runsaudesta ja vuodenajasta riippuen. Hylyn sisään ja rakenteiden päälle keräytynyt sedimentti samentaa vedenalaisen näkyvyyden pienimmästäkin liikkeestä. Sedimentin paksuus on keskimäärin 30 - 40 cm. Kahden ja puolen vuosisadan aikana se on paikoitellen kerrostunut jopa yli metriseksi. Aluksen sisäosissa sakkaa on vielä enemmän.
Vuosien 1997 ja 1998 kenttätöiden yhteydessä jouduttiin sukeltamaan myös S:t Mikaelin osittain romahtaneisiin sisäosiin. Hylyn sisään sukellettaessa käytettiin erityisiä luolasukellustekniikoita, joissa kaikki sukeltajan tärkeimmät varusteet on varmistettu vähintään kaksinkertaisiksi. Jos esimerkiksi yksi hengitysventtiili rikkoutuu, sukeltaja voi ottaa käyttöön toisen, kokonaan erillisen järjestelmän. Myös sukeltajan käytössä oleva ilmamäärä on tavanomaista suurempi.
Hylyn sisään tunkeutumisen jälkeen sukeltajan on mahdollista havainnoida ympäristöään vain parin sekunnin ajan ennenkuin sedimentin sekoittuminen veteen vie näkyvyyden täysin. Sukeltajien työskentelyajan puitteissa veden selkenemistä palautumista ei kannata odotella, sillä ruumassa ja muissa sisätiloissa se vie tuntikausia. Sokkona toimiva sukeltajaa uhkaa esimerkiksi kiinnitakertuminen. Hän saattaa myös vahingossa vaurioittaa meriarkeologista aineistoa.
Vapaaehtoissukeltajien työpanos S:t Mikaelilla on ollut yhtä korvaamaton kuin Suomen meriarkeologiassa yleensäkin. Vuosien saatossa hylyn kenttätöihin on osallistunut kymmeniä sukeltajia useista eri seuroista. Vuosien -97 ja -98 kenttätöitä varten koottiin sukeltajaryhmä, josta löytyi tietoa ja taitoa eri tehtäviä varten. Heidän joukossaan on vedenalaisrakentamiseen, valokuvaukseen, mittaamiseen ja tunkeutumissukelluksiin harjaantuneita sukeltajia.
© Anna Nurmio-Lahdenmäki 2000